Hei vaan pitkästä aikaa!
Pahoittelen etten ole mm. vastannut kommentteihin, sillä puhelimeni ei tee yhteistyötä tuon "vastaa"-napin kanssa ja käytän erittäin harvoin tietokonetta. Kesä- ja sairasloma alkaa olla jo ehtoon puolella ja valmistaudun nyt täysillä koulun alkuun.
Lomalla olen saanut hyvin toivuttua ja keskityttyä hyvinvointiini. Muuttunut ruokavalio ja uusi lääkitys on alkanut purra ja voin jo elää huimauksen ja tykytysten kanssa suhteellisen "normaalia" elämää, verenpaine on noussut hyviin lukemiin ja tunnen olevani energisempi. Toivottavasti sama meininki jatkuu, niin pystyy keskittymään opintoihin ja vielä joskus tulevaisuudessa toivottavasti myös töihin.
Stressiä olen saanut purettua yllättävän kivuttomasti, eikä lapsettomuus ole ollut niin suurena mörkönä muutamaa hmm... kiukunpuuskaa lukuunottamatta. Kerran tai pari on mm. Ihan naurattanut se, että äitiys on syy olla tekemättä jotain, kuten esim. olla ajoissa tai ajatella myös muita ihmisiä ja heidän tunteitaan. Voihan toki olla, että jos itse äitiydyn, niin minusta tulee samanlainen, mutta uskon että olen aiemmin tässä elämässä jo käyttäytynyt tarpeeksi huonosti koko loppuelämäni tarpeisiin.
Äitiys on ihan oikea syy tehdä tai olla tekemättä joitain asioita ja uskon sen vaikken käytännössä mistään mitään tiedäkään. Kuitenkin maalaisjärkeä on hyvä käyttää varsinkin silloin, jos aikoo käyttää äitiyttä syynä (tai tekosyynä) jostain asiasta (tai kaikista) jollekin tahattomasti lapsettomalle henkilölle sillä se tuntuu pahalta. Ei sellaiselta pahalta, niinkuin lapsesta, joka mutristaa alahuulta, vaan sellaiselta että joku vetäisi aina yllärinä turpaan.
Tahattomasti lapsettomana pysyt hississä kolmen kerroksen välillä. Ensimmäisessä kerroksessa on vapaaehtoisesti lapsettomat ja ihmiset, keillä perheellistyminen ei ole ajankohtainen asia. Toisessa kerroksessa on äidit, isät ja kolmannessa isovanhemmat. Pysyt hississä, koska et kuulu mihinkään kerrokseen, mutta näet vilaukselta millaista elämää kerroksissa eletään aina, kun hissi tilataan alas viemään ihmisiä ylempiin kerroksiin ja ovet avautuvat ihmisten tullessa ja mennessä. Joskus tosin toisesta kerroksesta tulee ihmisiä takaisin hissiin ja he ovat pitkään hiljaa. Jaamme hissin yhteisymmärryksessä, kaikki omine taakkoinemme ja jatkamme menoamme.. hissin nurkasta toiseen.
Elämäntilanteet muuttuu ja ihminen on sillä lailla itsekäs että yleensä katsoo maailmaa sieltä omasta näkövinkkelistä. Kun kärsimme lapsettomuudesta en todellakaan pystynyt vilpittömästi iloitsemaan muiden vauvoista ja kyselemään muiden raskauksista jne. Lastenvaunujrn kanssa tungeksivat ihmiset ärsytti ihan hirveästi ja sitä rataa. Elämä pyöri oman navan ja surkeuden ympärillä ja näin jälkikäteen ajateltuna sekin oli ihan ok, en vaan pystynyt muuhun. Nyt kun viimein lapsen saimme niin koko elämä on tietysti muuttunut. Varsinkin ensimmäisen kanssa sitä on aika kädetön monessa tilanteessa, lähtemisen ei suju kuin elokuvissa ja on usein myöhässä jostain. Ja tungeksii niiden hyökkäysvaunujen kanssa, ärsyyntyy huutamista lapsista kun vauva nukkuu jne. Toki lapsettomuus jätti jälkensä ja itselle ei tulisi mieleenkään udella toisten lisääntymissuunnitelmista tai hehkuttaa vauvajuttuja ihmisille joiden tilanteesta tässä suhteessa en ole varma. Mutta kaikkiaan, äitiys niin kuin lapsettomuuskin on ihan oikea syy monelle asialle.
VastaaPoistaHyvin kiteytetty :)
Poista<3
Loistava vertaus tuo hissi! Ja lapsellisena lapsettomana tuntuu niin kummalliselta olla taas sen hissin kyydissä, ja silti loikkia pois/takaisin kyydistä vähän väliä.
VastaaPoista<3
Poista