perjantai 24. huhtikuuta 2015

Lapsettomien lauantai lähestyy

Vuosi sitten maalailin mielessäni kuvia, kuinka tämän vuoden äitienpäivänä heräisin mieheni tuomaan aamupalaan ja onnentoivotuksiin. Heräisin hitaasti, minkä jälkeen menisin työntelemään reippaana lastenvaunuja pihalle aurinkoon.

Puoli vuotta sitten maalailin mielessäni kuvia, kuinka tämän vuoden äitienpäivänä heräisin hitaasti ja mieheni silittelisi kasvanutta vatsaani.

Kaksi kuukautta sitten maalailin mielessäni kuvia, kuinka voisin nukkua äitienpäivän yli tänä vuonna.

Olen koettanut sulkea korvani kevään aikana kaikilta mainoksilta, joissa mainitaan raskaus, imetys tai äitienpäivä. Olen koettanut olla katsomatta television mainoksia, joissa kerrotaan mistä ihmisen elinaika koostuu ja kuinka koko elämä tapahtuu vain siinä välissä. On vaan tehnyt mieli huutaa. Eikö tuon mainoksen rinnalla voisi näyttää jotain "vaihtoehtoisen" elämän kulkuun liittyvää?

Kaikille ei koskaan tule omaa perhettä. On ihmisiä, joista ei tule isiä eikä äitiä. Osa joutuu ratkaisemaan, kuinka elää loppuelämä kaksin tai yksin. Jos jotain voisin sanoa mainostajille, niin sen, että vaikka me tahattomasti lapsettomat emme ole teistä suurimman osan kohderyhmä. me olemme silti kohderyhmä ja meitä on useita. Meillä on televisiot, radiot ja internet. Täällä ollaan hei! Mitä annettavaa teillä on meille?

Olen suosiolla pitänyt juhlapyhien ympärillä taukoa sosiaalisen median (kuten Facebook) käytöstä, jotta en aiheuttaisi itselleni mielipahaa tai aiheuttaisi sitä kellekään muulle. Nyt kuitenkin mainosten kyllästämänä sisuunnuin ja päätin että tälläkertaa en tee niin, sillä aion viettää Lapsettomien lauantaita!

Lapsettomien lauantaita viettämällä tehdään lapsettomuutta näkyväksi ja muistutetaan ihmisiä siitä, ettei vanhemmuus ole itsestäänselvyys. Tilaisuutta vietetään tänä vuonna jo 22. kerran. Lapsettomien lauantaita edeltää Simpukka-viikko (4.5.-9.5.), minkä tapahtumiin voi osallistua mm. Jyväskylässä, Tampereella ja Helsingissä.

Lisäinfoa Simpukka-viikon tapahtumista ja Lapsettomien lauantaista löydät täältä.


Koska en ole viettänyt Lapsettomien lauantaita aiemmin, en oikein tiedä kuinka sitä tulisi viettää. Ostanko itselleni kukkia ja leivon? Pelaanko miehen kanssa videopelejä viikonlopun yli? Poltanko kynttilää ja muistan meitä kaikkia lapsettomia rukouksessa? Teenkö someprofiiliini kuvan, jossa toivotan kaikille hyvää Lapsettomien lauantaita?

Kuinka te olette viettäneet tai aiotte viettää Lapsettomien lauantaita?

6 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyviltä ideoilta kaikki! En tiedä minäkään vielä, miten lapsettomien lauantaita viettäisin. Kerran olin Simpukan järjestämässä tilaisuudessa ja se oli hyvä ja tärkeä juttu, kun näki, että meitä on monia, joita tämä koskettaa.

    VastaaPoista
  2. Parasta kai onkin se, että Lapsettomien lauantaita voi viettää juuri niin kuin itse haluaa omaa päiväänsä viettää ja perinteitään voi muuttaa vaikka joka vuosi. Itse aion osallistua Tampereella Lapsettomien yhdistys Simpukan tilaisuuteen, jossa katsotaan dokumenttielokuva Hiljaa toivotut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, perinteitään voi muuttaa ja kokeilemalla taitaa selvitä se oma juttu sitten :)

      Poista
  3. Kiitos hyvästä bloggauksesta, Spukka! Sosiaalinen media on tosi tärkeä kanava, jonka avulla saadaan näkyvyyttä tahattomalle lapsettomuudelle ja viivästyneelle lapsitoiveelle. Some-päivitykset (samoin kuin lapsettomuusblogit) toimivat myös arvokkaana vertaistukena lasta toivoville ja lapsettomaksi jääneille. Viime vuonna #LapsettomienLauantai näkyi ihan hyvin somessa: http://www.simpukka.info/lapsettomien-lauantai-nakyi-ja-kuului/ Mutta eiköhän pistetä tänä vuonna vielä paremmaksi!

    VastaaPoista